Joulukalenterin 13. luukku paljastaa kuinka Vuokko Hovatta kantaa huolta ihmisten itsekeskeisyydestä

Joulukalenteri
Kommentoi

Joulun alus on esiintyville taiteilijoille hyväntekeväisyystapahtumien aikaa. Niin myös näyttelijä ja laulaja Vuokko Hovatalle.

– Esiinnyn esimerkiksi Vailla vakinaista asuntoa ry:n järjestämässä konsertissa Savoy-teatterissa Helsingissä.

Vuokko Hovatalle auttamismahdollisuudet kolahtavat.

– Ahneus ja kahminta lisääntyvät maailmassa. Kaikessa itsekeskeisyydessä olisi hyvä muistaa, ettei kaikilla mene yhtä hyvin.

Varsinkin joulun lähestyessä Hovattaa harmittaa myös se, että lahjoiksi ostetaan paljon turhaa tavaraa. Hovatta haluaisikin hillitä kerskajoulua.

– Teatterissa on tapana antaa tuotantoryhmälle ensi-iltalahjat. Sen sijaan, että kaikki saisivat pitkän rivin kuohuviinipulloja, olemme siirtyneet aineettomiin lahjoihin.

Vastuuseen maailman ongelmista Hovatta kouliutui kantaa ottavassa Ultra Bra -yhtyeessä.

– Meillä oli kaikilla melko samanlainen arvomaailma, ja keikkabussissa kävimme lukuisia kiihkeitä keskusteluja.

Hovatta on julkaissut kaksi omaa albumia. Edellinen, Liaani, ilmestyi viime vuonna.

– Nyt työstän kolmatta levyä, joka tulee näillä näkymin ulos 2013.

Energinen Hovatta näyttelee päätyökseen Helsingin kaupunginteatterissa. Seuraavaksi hän esittää kuningatarta Kuninkaan puheessa, josta samannimisen elokuvan tavoin tullee klassikko.

Katso video. Vie hiiri kuvan päälle ja klikkaa play-nappulaa.
Kuvaus: Jukka Hämäläinen

Käyttäjän Jukka Hämäläinen kuva
Jukka Hämäläinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.